1Ozav om se, ken varaidab Ižandad, ken navedib lujas hänen käsköid. 2Vägevikš linneba man päl hänen lapsed, blaslovidud linneb oiktoiden rod. 3Külläine da bohat om hänen kodi, hänen oiged mel’ püžub igän. 4Pimedas-ki oigedmeližile hoštab päivänvauged, hän om hüvä, armahtai i todesine. 5Hüvä mez’ om žalleičii, andab velgha, tegeb ičeze azjoid oiktuden mödhe. 6Tozioiged ei likahtu nikonz, händast mušttas igän. 7Hän ei varaida pahoid vestid, hänen südäin om vahv, ku hän vauvatab Ižandaha. 8Hänen südäin püžub vahvan, i ei pöl’gästu vihanikoid nägištades. 9Hän andab žalleičemata gollile, hänen tozi püžub kaiken igän. Händast pidetas korktas arvos. 10Jumalatoi nägištab necen i käregandeb, hän zavodib kirskutada hambhil, haukteb vihaspäi. Tühjad oma jumalatoman toivod.
с русским текстом