1Horan ohjandajale. Korejan poigiden psalm. 2Kulgat nece, kaik mirun rahvahad, kundelgat, man eläjad, 3kut madalroduižed muga korgedroduižed-ki, bohatad da gol’l’ad! 4Minun su pagižeb melevid sanoid, minun südäimen meled oma sel’ktad. 5Tahtoin sanuda muštatišid, liral vätes tahtoin sel’genzoitta ozoitesid: 6«Mikš varaita minei pahoil päivil, konz minun vastustajiden oiktatomuz’ om minus ümbri?» 7Hö uskoba ičeze vägihe, kitäsoiš ičeze surel bohatusel. 8No üks’kaik mez’ ei voi antta ičeze henged velles, ei voi antta hänes maksud. 9Lujas kalliž om hengen maksmine, se jäb igäks maksmata. 10Ei ole mez’ igähine, ei voi hän ümbärta kaumad.
11Kaikutte nägeb, miše melevad-ki koleba, se-žo kut opendamatomad da meletomad. Heiden keratud bohatuz jäb toižile. 12Hö meletaba: heiden pertid oma igähižed, heiden elosijad seižuba igäspäi igähä, man tahoile hö andaba ičeze nimed. 13No mez’, hot’ miččes arvos oliži, ei ole igähine, hän-ki om kuti živat, mitte koleb.
14Mugoine oza om nenil meletomil, hot’ heiden jäl’ghe astujad oma hüväd mel’t heiden paginoiš. 15Kut lambhid ajetas heid surman mirhu, i surm paimendaškab heid sigä, a homendesel tozioktad ižandoičeba heid. Heiden vägi tuleb lophu, kaum om heiden elosija. 16No Jumal kaičeb minun henged surman miruspäi, ved’ hän otab mindai ičeze holihe.
17Ala žalleiče, konz ken-se bohattub, konz hänen pertin elo kazvab. 18Ved’ koldes hän ei ota nimidä, ei lähtkoi hänen jäl’ghe hänen keratud elod. 19Hot’ elädes hän ihastoitab ičtaze – da toižed-ki arvosteleba sindai – 20no hän mäneb ičeze tatoidennoks, ked ei nägištagoi nikonz päivänvauktad. 21Bohat mez’, ku hän om el’gendamatoi, ka hän-ki om kuti živat, mitte koleb.
с русским текстом