Alliluija! 1Kitkat Ižandad! Hän om hüvä, hänen armod püžuba kaiken igän. 2Muga sanugaha hö, keda Ižand om päzutanu, keda om pästnu valdale vihanikoiden käzišpäi, 3keda kerazi verhiš maišpäi, päivnouzman da päivlaskman polišpäi, pohjoižespäi da suvespäi.
4Hö kävuiba segoinuzin elämatomas tühjas mas, ei voinugoi löuta lidnad, kus oliži eläjid. 5Hö oliba näl’gäs i vezinäl’gäs, hö oliba surman kündusel. 6No gor’as hö kucuiba abuhu Ižandad, i hän päzuti heid gor’aspäi. 7Hän ohjanzi heid oiktale tele, miše hö tuližiba eläjidennoks lidnaha. 8Kitkaha hö Ižandad hänen armoiš, čudtegoiš, miččid hän tegi mehile! 9Hän eläbzoiti heiden väzunuded henged, täuti näl’ghižen hengen ičeze hüvüdel.
10Hö ištuiba pimedas, piikoipimedas, tuskas i čapihe pandud, 11sikš ku ei püžunugoi Jumalan sanas, sikš ku ei kundelnugoi Ülähäižen nevondoid. 12Ižand azoti heiden taban jügedal radol. Hö lankteliba, no niken ei tulend abuhu. 13No gor’as hö kucuiba abuhu Ižandad, i hän päzuti heid gor’aspäi. 14Hän päzuti heid pimedaspäi, piikoipimedaspäi, murenzi heiden čapid. 15Kitkaha hö Ižandad hänen armoiš, čudtegoiš, miččid hän tegi mehile! 16Hän murenzi vaskižed uksed, pani mantazale raudverajad.
17Erased meletomad tegiba grähkid, i hö mokičihe ičeze pahoiden tegoiden tagut, 18ka eskai söm’ ei kožund heile, i hö oliba jo surman kündusel. 19No gor’as hö kucuiba abuhu Ižandad, i hän päzuti heid gor’aspäi. 20Hän oigenzi ičeze sanan i tegi heid tervhikš, hän päzuti heid kaumaha putundaspäi. 21Kitkaha hö Ižandad hänen armoiš, čudtegoiš, miččid hän tegi mehile! 22Togha hänele kitändžertvoid, pajatagha kitändpajoid!
23Erased heišpäi libuiba laivoile i zavodiba möndradoid i tegoid merel. 24Hö nägiba Ižandan radoid, hänen čudtegoid meren süvüdel. 25Ižand käski, i merel zavodihe torok, libuiba korktad lainhed da aldod. 26Heid libuteli taivhazesai, sid’ tacli süvüdehe, heiden südäimed suliba tuskas. 27Hö pöruiba i čibuiba, kuti humalas, heiden melevuz’ lopihe sihe. 28No gor’as hö kucuiba abuhu Ižandad, i hän päzuti heid gor’aspäi. 29Hän tüništoiti tullein, i meren aldod hilleniba. 30Hö oliba hüviš meliš, miše torok lopihe, i Ižand toi heid toivotadud valdmoihe. 31Kitkaha hö Ižandad hänen armoiš, čudtegoiš, miččid hän tegi mehile! 32Kitkaha hö händast rahvahan keragas, ülenzoitkaha händast vanhembiden suimas!
33Ižand kändab joged tühjikš maikš, vedenpurtked kuivaks maks, 34hüväd mad – kožutomikš solmaikš sigä eläjiden pahuden tagut. 35Tühjan leteman hän kändab järveks, kuivan man vezipurtkiden maks. 36Hän paneb sinna elämaha näl’ghižid, sinna hö libutaba ičeleze lidnan. 37Hö semendaba pöudoid, ištutaba vinpusaduid, i ned andaba hüvän satusen. 38Ižand blaslovib heid, i rahvast ližaneb, hän pidäb hol’t heiden živatoiden kazvandas. 39No konz hö tegese vällembikš, i heiden rahvazlugu väheneb bedan, gor’an da mokiden tagut, 40ka siloi Ižand huigenzoitab knäzid, jätab heid kävelemha tundmatomas tühjas mas, 41a gollid hän päzutab gor’aspäi, kazvatab heiden perehnikoiden lugumäran, kuti lambhankogon. 42Tozioiktad ihastuba, ku nägeba necidä, a jumalatomiden sud om saubatud.
43Ken om melev, nägeb necen da el’gendab Ižandan hüvid tegoid.
с русским текстом